perjantai 22. kesäkuuta 2012

Vinkkejä vaihtoon Uumajaan ja muualle

Uumajassa Strömpilenin lähellä on kierrätyskeskus, josta löytyy todella edullisia astioita ja muuta vaihtarin mahdollisesti haluamaa, myös polkupyöriä. Jos haluaa käyttää esim. hyvää teflonpäällystettyä paistinpannua tai muuta hellävaroin kohdeltavaa, niin se kannattaa tuoda tai ostaa paikan päältä, mutta muita astioita ei välttämättä kannata alkaa kantamaan, koska niitä saa tuolta todella edullisesti (ja niitä voi olla jo siellä asunnossa valmiina yhteiskäytössä.)

Me huomattiin että oltaisiin voitu ottaa mukaan esim. vähän huonommat pyyhkeet, sellaiset jotka olisi voinut jättää sitten vaihtokohteeseen, koska vaihdon aikana kuitenkin joskus ostaa jotain ja olisi kiva jos voisi jättää jotain että kaikki mahtuisi mukaan.

Pyykkimahdollisuudet on ainakin Gluntens vägillä tosi hyvät, ja taitaapa olla muuallakin. Itse pyykkäsin kerran viikossa aina samaan aikaan, ja tarvitsin siis vain viikon aikana käytettävän määrän vaatteita. Yleensä pyykkipäivään mennessä melkein kaikkia vaatteita oli viimeiset menossa, ja siitäkin tiesi ettei niitä ollut kantanut liikaa mukanaan. Tuota rutiinia voin lämpimästi suositella.

Sellainen vinkki vielä, että jos haluaa käyttää läppäriä netin kanssa sängyssä niin kannattaa tuoda tarpeeksi pitkä nettipiuha. Itselläni oli ihan turhan lyhyt piuha mukana, ja huoneen muoto oli sellainen että eipä sitä sänkyä siihen lähelle saanut. Jatkojohtoja taisi olla siellä kierrätyskeskuksella.

Opiskelijoiden asuntoalueista Uumajassa

Sain blogin lukijalta kysymyksen siitä, mitä asuinaluetta suosittelisin Uumajassa. Kirjoitin vastauksen, mutta julkaisenkin sen tässä erillisenä postauksena niin että se olisi löydettävissä myös muille.

Ålidhemissä on varmasti vilkkain opiskelijaelämä. Siellä asuu paljon vaihtareita ja siellä järjestetään paljon käytäväbileitä. Tämä on hyvä tai huono juttu riippuen siitä haluatko olla mukana bilettämässä, vai haluaisitko joskus perjantai- tai lauantai-iltana nukkuakin. Ålidhem centrumista löytyy hyvät perusruokakaupat, eikä Strömpileniin ole pitkä matka (siellä on jotakuinkin halvin iso ruokakauppa, ICA Maxi, vastaa hieman Prismaa tai Citymarketia). Ålidhemistä ei myöskään ole pitkä matka yliopistolle tai Iksulle.

Mariehemistä me ei alueena kamalasti pidetty. Siellä on aika tunkkaisen oloinen pieni ICA ja se on alueena vähän turhan kaukana yliopistolta.

Nydalahöjdistä en osaa sanoa muuta kuin että se on lähellä IKSUa ja Nydalasjön aluetta.

Berghemissä on myös vain pieni ja kallis ICA, se on kuitenkin taas lähellä yliopistoa.

Gluntens vägin taloissa alkaa ikä näkyä, ja siisteystaso vaihtelee kerroksittain (kuten toki varmasti muissakin). Siellä on vain pari vaihtareille tarkoitettua kämppää, ja siellä on melko rauhallista. Ainoa kokemamme meluhäiriö tuli tyypistä joka jätti toisinaan musiikin tosi kovalle ja sammui sänkyynsä. Alue on tosi mukavan lähellä yliopistoa, mutta kaupassa pitää käydä esim. Ålidhemissä, ja Strömpileniinkin pitää mennä bussilla esim. Ålidhemin kautta, mutta toisaalta kävelymatka sinne ei ole aivan hirveä (25-30 min) vaikka olisikin hieman ostoksia repussa. Ja Ålidcentrumiinkin kävelee 10 minuutissa. Tämä alue on ainoa, jossa huoneissa ei ole omaa suihkua, mutta se ei häirinnyt edes ystävääni, joka olikin valmistautunut siihen että suihkun jakaminen olisi ikävää. Mutta suihkukengät meillä oli molemmilla.

Eli sosiaalielämä on varmaankin vilkkainta Ålidhemissä, ja toisaalta muilla alueilla saa elellä rauhallisemmin. Mariehemiä emme suosittele sen sijainnin (kaukana sekä yliopistolta että keskustasta) emmekä kaupan vuoksi, mutta toisaalta, kylläpä sielläkin ihmiset ovat viihtyneet. :)